Näin äitienpäivän lähestyessä, halusimme kuulla mietteitä äitiydestä. Mikä teekee äitiydestä palkitsevinta, haastavinta ja mitä se on opettanut. Kyselimme tuntemuksia Hanna Gullichsenilta ja Pia Dahlmanilta. Äitiys on hyvin henkilökohtainen asia ja jokainen on omalla erityisellä tavallaan se maailman paras äiti.

 

Hanna Gullichsen tähdentää herkkyyden merkitystä ihmisen luonteessa, kun hän seuraa oman tokaluokkalaisensa kasvamista.

”Palkitsevinta on nähdä miten omasta pojasta kasvaa ajatteleva ja vastuuntuntoinen pieni mies, joka soveltaa oppejaan ja tekee itsenäisiä päätöksiä arjessa. Herkkyys on lahja, olen onnekas siitä miten rakastettava ja hyväsydäminen tokaluokkalainen minulla onkaan!”

Haasteita löytyy jokaisen arjesta, mutta äidin lapselle antama paras lahja on läsnäolo. Hyvä lapsuus ei synny erikoisista päivistä, vaan nimenomaan arjesta.

”Haastavinta on ehdottomasti se, jos antaa vallan muiden ihmisten odotuksille. Äitiydestä on luotu myytti, yhtälö jota on mahdotonta toteuttaa. Kukin taaplaa tavallaan ja se pitää hyväksyä. Toisinaan on vaikeaa yhdistää työ ja perhe-elämä, mutta uskon tekeväni parhaita mahdollisia päätöksiä, joita kullakin hetkellä olen kykenevä tekemään. Läsnäolon lahja lienee suurin ja parhain lahja, jonka lapselleen voi antaa. Yksinkertaisista arjen tuokioista syntyy se hyvä lapsuus.”

Äitiyden kautta nainen oppii paljon, tärkeintä ei ole näkymättömän kruunun kiillottaminen, vaan itsensä kuunteleminen ja olemalla itselle armollinen.

”Äitiys on opettanut minulle paljon, olen armollisempi itselleni ja hyväksyn kehoni epätäydellisyydet ja omat vajavaisuuteni. Odotan kaksosia ja olen jo madaltanut kynnystä tiettyjen asioiden suhteen, kruunustani ei tee kirkkaampaa, jos vakuutan synnyttäväni ilman kivunlievitystä tai täysimettäväni vuoden. Olen aivan yhtä hyvä äiti, vaikka kuljen sektion kautta tuttipullohyllylle ja etsin kaupasta äidinmaidonkorvikkeet.”

 

Pia Dahlman oli ennen ajatellut, että lapsen saaminen tarkoitti kaiken hauskan, elämän, loppumista.

”Kuka nyt haluaisi sitoa itsensä johonkin pysyvään. Johonkin, joka estäisi sen ihanan vapauden, jota nuoruudeksikin kutsutaan. Itsekkäästi mietin mistä kaikesta voisi jäädä paitsi. Kaikesta muka tärkeästä, kuten ulkomaanmatkoista ja hullunhauskoista ravintolailloista.”

Kun yhdeksän kuukauden mittainen odotus oli ohi, oli vastassa kaunis tyttö, jonka kautta Pia peilasi maailmaa ja itseään selkeämmin.

Yhdeksän kuukauden jälkeen, kun viimein kohtasin tyttäreni - maailman kauneimman tytön - huomasin lässyttäväni samaan tapaan kuin ne naiset, joille olin aiemmin nauranut. Huoli turhista asioista vaihtui huoleksi tuon kauniin tytön tulevaisuudesta. Elämäni ei tosiaan enää koskaan olisi samanlainen kuin ennen. 

 

Sen paljon kaivatun vapauden tilalle oli tullut jotain paljon parempaa. Peili, jonka kautta näen itseni ja maailman selkeämmin. Peili, joka kertoi minulle totuuden – sen rumankin. Peili, joka haastoi olemaan ei vain parempi äiti, mutta parempi ihminen.